perjantai 18. maaliskuuta 2016

Esko Aho on jäävi

Ei käy, että entinen Suomen pääministeri siirtyy venäläisen pankin palvelukseen.
Kun entinen pääministeri Lipponen siirtyi Moskovan palvelukseen, saavutti hän presidentinvaaleissa huonon vaalituloksen ja Lipposen työpaikalla saattoi olla yhteys demareiden kannatuksen laskuun.
Samoin Kepu ehkä tulee kokemaan kannatuksen laskun Ahon työpaikan vuoksi.  Äänestäjien silmissä puoluetta mahdollisesti aletaan pitää epäluotettavana.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

perjantai 4. maaliskuuta 2016

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ruokavinkki

Sekoita  kiwihedelmiä ja acokadoja paloina suhteessa 1:1.
Syödään heti.
Pitäisi olla sekä makeaa että terveellistä.